Kentällä testattua näkemystä käyttöösi
AC:n Ilkka Mäkelällä on laajat tiedot hallitustyöskentelystä ja sen kehittämisestä erilaisissa yrityksissä. Hän on myös suorittanut HHJ-tutkinnon (Hyväksytty Hallituksen Jäsen). Mittava kokemus suurissa ja keskisuurissa yrityksissä antaa hyvän pohjan sinunkin organisaatiosi johtoryhmätyöskentelyn trimmaamiseen.
Johdon auditoinnilla oikeat tekijät johtopaikoille
Muutoksessa tarvitaan tietoa johdon toimintatapojen ja osaamisen sopivuudesta uuteen tilanteeseen. Auditoinnissa selvitetään johtoryhmän tai hallituksen toimivin kokoonpano. Samalla hyödynnetään parhaiten olemassa olevat resurssit ja kartoitetaan potentiaalisimmat tulevat johtajat.
Management Coaching on kehitystä yksilö kerrallaan
MC haastaa ihmisen kyseenalaistamaan toimintamallinsa ja löytämään parempia. Menetelmä saa aikaan pysyviä positiivisia muutoksia yksilöissä. Näin vaikutetaan työyhteisön hyvinvointiin ja organisaation strategisten tavoitteiden saavuttamiseen.
360-mittaus tuo laajaa näkökulmaa esimiestyöskentelyyn
360-mittaus on esimiehen tai sellaiseksi pyrkivän arviointimenetelmä. Siinä kerätään tietoa arviotavan esimieheltä, kollegalta (1-3) ja alaisilta (1-3) sekä arvioitavalta itseltään. Kyseessä on apuväline johtamisen, tiimien vuorovaikutuksen, tehokkuuden ja motivaation arviointiin. Tarkastelussa ovat myös myynnin ja asiakaspalvelun laatu ja tehokkuus.
Ensimmäisessä sessiossa löydetään tärkeimmät kehittymiskohteet ja seuraavassa todennetaan tapahtunut kehitys.
