Syksyn kuulumisia ja joulun toivotukset

Vuosi alkaa lähentyä loppuaan ja joulu jo ovella. Kiireinen syksy Alen Consultingilla on pitänyt sisällään henkilöstövuokraus- ja rekrytointiasioiden lisäksi muun muassa rekrytointitapahtumia, koulutuksia, työhyvinvointiliikuntaa, henkilöstöuutisia ja juhlahumua.

Syyskuussa hyödynsimme toimistomme loistavaa sijaintia ja starttasimme usein työpäivämme aamu-uinnilla Eteläpuiston rannassa. Liikunnallisissa merkeissä jatkettiin myös Pyynikin kentällä Walk for Jobs -rekrytointitapahtuman merkeissä. Tapahtumassa perinteinen työhaastattelu sai uuden ulottuvuuden, kun haastattelut tehtiin reippaan lenkkeilyn lomassa. Walk for Jobsin myötä saimme lukuisia uusia hakijakontakteja ja hyviä hakemuksia, kiitokset niistä!

Lokakuussa Revolution Trainingin Jouni Viitanen antoi vinkkejä työhyvinvointiin ja terveellisiin elämäntapoihin, jotka tukevat toimistotyöläisen arkea. Sujuva yhteistyö Jounin kanssa on jatkunut pitkälle talveen asti. Ratinan ulkoilmakuntosali onkin tullut Jounin treenien myötä toimiston henkilökunnalle tutuksi.

Marraskuussa valmistauduimme tulevaan joulusesonkiin ja vietimme päivän HPL:n koulutuksessa. Talvi toi mukanaan monia uusia työmahdollisuuksia ja työllistimme lukuisia joulusesongin työntekijöitä. HPL:n koulutuksessa saimme eväitä ajankohtaiseen kiky-sopimukseen ja sen vaikutuksiin henkilöstövuokrausalalla. Lisäksi julkaisimme mukavia henkilöstöuutisia, sillä myyntijohtaja Marko Thomson liittyy joukkoomme ensi vuoden alussa!

Joulukuu meni juhlahumussa pikkujoulujen merkeissä. Toimiston henkilökunta kävi virkistäytymässä teatterissa ja järjestimme työntekijöillemme joulujuhlan toimistollamme. Tarjolla oli joulun herkkuja, musiikkia ja hyvää seuraa. Kiitokseksi kuluneesta vuodesta muistimme työntekijöitämme joululahjoilla.

Nyt hiljennymme joulun viettoon ja toivotamme työnhakijoille, työntekijöillemme ja yhteistyökumppaneillemme hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2017!

blogiinjoulukortti