Pääsiäisterveiset!

Torstai 29.3.2018 

Kevät on ehtinyt edetä jo niin pitkälle, että pääsiäinen kolkuttelee ovella. Pidentyneet päivät ja auringonpaiste ovat viime aikoina piristäneet toimistomme väkeä ja luoneet uskoa siihen, että kesä saadaan tänne Suomeen tänäkin vuonna.

Lähestyvä kesä työllistää ja pitää henkilöstöpalvelualan yritykset kiireisinä. Myös meidän toimistollamme riittää hulinaa, sillä kesätyöntekijöiden haku on kovassa vauhdissa. Vielä löytyy paikkoja hyville tekijöille, joten laittakaa ihmeessä hakemuksia tulemaan, mikäli kesän suunnitelmat ovat vielä auki! Paikkoja löytyy etenkin liikenteenohjauksen ja kiinteistöalan parista sekä ravintola-alan työtehtävistä niin kokeneemmille kuin kokemattomammillekin tekijöille. Avoimiin työpaikkoihimme pääset tutustumaan täällä.

Kiireen keskellä ehditään kuitenkin myös rauhoittua muutamaksi päiväksi pääsiäisen viettoon. Nyt on aika levätä, rentoutua ja syödä mahat täyteen mämmiä, niin jaksetaan painaa kesää kohti hyvällä energialla!