Rekryauto – siis mikä?

Perjantai 26.10.2018

 

Moni on varmasti bongannut sosiaalisen median kanavistamme Rekryautoon liittyviä päivityksiä. Nyt on aika avata aihetta hieman myös täällä blogin puolella.

Mikä se Rekryauto oikein on ja mitä se tekee?

 

Rekryauto etsii työntekijät työvoimapula-aloille

Rekrytointiongelmat haastavat pirkanmaalaisten yritysten kasvun erityisesti tekniikan aloilla. Tänä vuonna yritykset ovat panostaneet uusien osaajien löytämiseen mm. RekryKoulutusten kautta, mutta myös koulutuksiin on haasteellista löytää hakijoita.

Ajatus Rekryautosta syntyi, kun Alen Consulting Oy:llä pohdittiin ratkaisua vallitsevaan työvoimapulaan. Ideasta innostui myös Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKK, ja yhdessä hanketta lähdettiinkin viemään innolla eteenpäin!

Rekryauton ideana on kulkea Pirkanmaan alueella esimerkiksi tapahtumissa, toreilla ja kauppojen pihoissa kohtaamassa potentiaalisia työnhakijoita sekä jakamassa tietoa avoimista työ- ja koulutusmahdollisuuksista. Toisinaan Rekryauto suuntaa myös Pirkanmaan ulkopuolelle kutsumaan takaisin paluumuuttajia ja löytämään uusia pirkanmaalaisia. Yritysten osalta Rekryauto puolestaan kartoittaa mahdolliset työvoima- ja koulutustarpeet. Tarkoituksena on toimia matalan kynnyksen kohtauspaikkana ja löytää sopivat tekijät avoimiin työpaikkoihin.

 

“Tampereen seutu on vetovoimaisuudessaan ylivoimainen ja uskomme tavoittavamme erityisesti Pirkanmaalle paluumuutosta haaveilevia työntekijöitä.”
– rehtori Teppo Tapani, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK

 

“Meille tulee yrityksistä koko ajan enemmän viestiä, ettei töille löydy osaavia tekijöitä eikä avoimia paikkoja saada täytettyä. Tavoitteena onkin auttaa yrityksiä löytämään tarvitsemansa osaajat.” 
toimitusjohtaja Nina Koskinen, Alen Consulting Oy

 

Rekryauto

 

Rekryauto on siis Alen Consulting Oy:n ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK:n yhteinen hanke. Auton toiminnasta käytännössä vastaa uraohjaaja Pertti Nurmi Alen Consulting Oy:ltä. Mukana kierroksilla on tilanteen mukaan asiantuntijoita mm. rekrytoivista yrityksistä sekä oppilaitoksista.

 

Seuraa Rekryautoa somessa!

Lisätietoja Rekryautosta ja sen tulevista aikatauluista löytyy Rekryauton omilta kotisivuilta osoitteesta www.rekryauto.fi.

Rekryautoa voi seurata myös Facebookissa, jonne päivitämme aktiivisesti auton viimeisimpiä liikkeitä ja otteita matkan varrelta! 

 

Tiedätkö paikan tai tapahtuman, jossa Rekryauton kannattaisi pyörähtää?

Meille voi ehdottomasti ilmiantaa Rekryautolle sopivia kohteita. Tapahtuma- ja paikkavinkit voi lähettää osoitteeseen posti@alenconsulting.fi tai ottaa yhteyttä suoraan Alen Consulting Oy:n Pertti Nurmeen, p. 044 740 4503.

 

Nähdään Rekryautolla! 🙂